Siirry pääsisältöön

Ostoskori

Ostoskorisi ammottaa tyhjyyttään.

Löydät täytettä yli 3000 auton verran autohaustamme.

Sähköautoilun lisääntyminen näkyy K-Lataus-asemilla

Lisääntynyt kiinnostus sähköautoilua kohtaan ja sähköautojen myynnin kasvu näkyvät selkeästi latausasemilla. Pelkästään heinäkuussa K-Latauksen latausmäärät kasvoivat 137 prosenttia suhteessa vuoden takaiseen. Kokonaislatausmäärissä viime vuodesta on jo menty yli.

Sähköautojen latausmäärät ovat kasvaneet kuluneen vuoden aikana vauhdilla, sillä jo kesäkuun loppuun mennessä K-Lataus-asemilta oli ladattu yhtä paljon sähköä kuin koko vuoden 2020 aikana yhteensä. Latausmäärien kehitystä selittää suurelta osin sähköisen autokannan kasvu, ja varsinkin täyssähköautojen myynnin tuplaantuminen suhteessa viime vuoteen. Myynnin kasvu lisää kysyntää julkiselle lataukselle.

”Latausmäärien kasvu kertoo meille, että olemme oikealla tiellä kasvattaessamme verkostoamme siellä, missä ihmiset sähköautoilla liikkuvat. Tällä hetkellä se tarkoittaa panostamista erityisesti kaupunkien ja valtateiden varsien latausmahdollisuuksiin sekä pika- ja suurteholatauspisteiden lisäämiseen”, Keskon autotoimialan palveluliiketoiminnasta ja K-Latauksesta vastaava johtaja Tom von Bonsdorff kertoo.

Lisäksi heinäkuussa voimaan tullut perus- ja suurteholatauspisteitä koskeva hinnoittelun muutos on otettu hyvin vastaan asiakkaiden keskuudessa. Minuuttiperusteisesta kWh-perusteiseen hinnoitteluun siirtyminen on saanut kiitosta erityisesti hybridiautoilijoilta, ja on siten myös osin K-Latauksen kasvaneen suosion takana.

Uudet asemat ovat löytäneet asiakkaansa

Vuoden aikana on avattu tähän mennessä 11 uutta K-Lataus-asemaa. Kaikki uudet asemat tarjoavat sähköautoilijoille nopeaa pika- tai suurteholatausta.

”Asiakkaat ovat löytäneet uudet asemat hienosti. Erityisesti valtateiden lähettyville avatut asemat, kuten esimerkiksi Jyväskylän ja Heinolan suurteholatausasemat, ovat olleet kesällä suosittuja”, von Bonsdorff kertoo.

Loppuvuonna uusia K-Lataus-asemia tullaan avaamaan erityisesti Etelä-Suomeen, kuten pääkaupunkiseudulle ja Lahteen. Yhteensä K-ryhmä tarjoaa sähköautoilijoille latausasemia jo 88 kaupan yhteydessä, aina pääkaupunkiseudulta Rovaniemelle saakka. Asemilla on peruslatauspisteitä 294 ja pika- tai suurteholatauspisteitä 131. Kaikki K-Lataus-asemilta ladattava sähkö on uusiutuvaa ja kotimaisella tuulivoimalla tuotettua.

EdellinenK-Latauksella Kolin kansallismaisemiin
Seuraava83 % K-Latauksen asiakkaista uskoo ostavansa seuraavaksi täyssähköauton

Aiheeseen liittyvää

K-Lataus Heinola

K-Auto jatkaa vahvoja investointeja K-Lataukseen – lähes 50 uutta asemaa ympäri Suomea

K-Latauksen latausverkosto kasvaa jälleen uusilla asemilla sekä laajennuksilla. Jo tämän kesän aikana K-Latauksen verkostoon valmistuu neljä uutta ase...

K-Lataus

Tuore suomalaistutkimus sähköautoilijoista: lähes 90 prosenttia aikoo hankkia täyssähköauton myös seuraavaksi autoksi

72 prosenttia sähköautoilijoista myös kokee, että heidän omalla lähialueellaan on riittävästi julkista latausta. Tämä ilmenee K-Latauksen tuoreesta as...

ionity km 01 1

K-Latauksen asiakkaiden lataushinta laski reilusti Ionity-verkostossa

Valtakunnallinen K-Lataus-verkosto paranee entisestään. Nyt K-Latauksen asiakkaat lataavat Ionityn latausasemilla huomattavasti edullisemmin kuin aiem...